Ikävöi, ihminen
Kaipaa kauneinta muiston ja toiveen
Päiviä lapsuuden
Aikoja armaita hempeän hoiveen
Isää ja äitiä
Veljiä siskoja vierailla mailla
Untesi neitiä
Häntä, mi pois meni hämärien lailla

Muistatko aikaa
Milloin sun aamusi nous elon kultaan
Lempesi taikaa
Riemuja, ammoin jo menneitä multaan
Retkiä marjassa
Laineita soiluvan salmen ja lahden
Käyntejä karjassa
Kesäyön ääniä yksin ja kadhen?

Kaipaatko milloin
Pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi
Istuen illoin
Tuniten hiljaa maatuvas maaksi
Kun kaikki haipuu
Kaunis niin kauas ja päämäärä pyhä
Vitkahan vaipuu
Vaikka sa korkeelle kurkotat yhä?
Itketkö, ihminen
Silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon
Hienointa sydämen
Herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon?
Kuuletko hukkaan
Juoksevan hetkiä mittavan hiekan?
Päivies kukkaan
Näätkö jo tähtäävän kuuraisen miekan?

Ikävöi, ihminen
Taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen!
Rannalta tuskien
Nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen!
Kultainen helää
Ihmisen ikävöivän sielussa kieli
Etsimys elää
Maaksi kun maatuu jo tyytyvän mieli